Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Laulaja- lauluntekijä Ähtäristä.

Elätin itseni ja osaltani perheeni, keikkailemalla ahkerasti vuosina 1994-2014. Tuona aikana julkaisin myös kolme pitkäsoittolevyä, sävelsin ja/tai sanoitin satoja lauluja, joita ovat esittäneet ja levyttäneet lukuisat hienot laulajat ja yhtyeet aina maamme eturivin artisteja myöden.

Laulajan työ oli jatkuvaa kulkurina olemista, sillä leipä oli pieninä palasina maailmalla. Sorsakosken Topi antoi, silloisella Ähtärin Essolla, minulle ohjeen. "Jos keikalle lähtö vituttaa vielä sen jälkeen kun olet ajanut oman postilaatikkosi ohi, niin lopeta keikkailu." Vuonna 2014 tuli täyteen kaksikymmentä vuotta päätoimisesta kiertämistä. Viimeiset vuodet keikalle lähtö vitutti, vielä postilaatikon ohitettuanikin. Päätin että se oli nyt siinä!

Vuosien varrella keikkaa tuli tehtyä kiivaaseenkin tahtiin, ympäri suomea, yksin, duona ja bändin kanssa. Pubeissa ja ravintoloissa, harjannostajaisissa, messuilla, markkinoilla, yritys- ja yksityistilaisuuksissa, laivoilla, jne.

Nykyisin keskityn musiikin tekemiseen, aina kun sille tarvetta ilmenee. Keikkailun olen lopettanut kokonaan... mutta eihän sitä koskaan tiedä, sillä kulkuri nukkuu aina saappaat jalassaan ja toinen silmä auki, eikä se koskaan pura reppuaan kokonaan... Se on aina valmis lähtemään...

 

Maantie opetti tämän kulkurin nöyräksi, mutta nöyristelemään se ei vieläkään suostu.

 
Kuuntele.
 

 

|
©2017 Musiikki | Pekka Rokala: Musiikin ja viihteen sekatyömies - suntuubi.com