Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
PEKKA ja PÄTKÄtöitä

Pätkiä puupäänä olemisen sietämättömästä keveydestä.

 

 


                                             

 

 

 Kevät toi muurarin
29.03.2017 14:16

Sain uudet lukulasit, paitsi että joudun sellaiset hankkimaan.

Minun on, jo pidemmän aikaa, pitänyt käydä optikolla. Mikä lie syynä, mutta homma on jäänyt jotenkin vaiheeseen.

Päätin ryhdistäytyä ja marssin optikon puheille. Kun optikko ihmetteli syytä käymättömyyteeni, kerroin hänelle että olen kyllä yrittänyt, mutta näköni on mennyt niin huonoksi, etten ole löytänyt ovea, paitsi että, optikko suositteli minulle opaskoiraa.

Työttömän on oltava tarkkanäköinen. On seurattava herkeämättä, millä alalla ovat parhaat työllistymismahdollisuudet.

Kun Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi valittiin Donald Trump, päättelin että muurareilla olisi pian kysyntää, paitsi että ainakin Meksikon rajalla. Päätin ryhtyä harrastamaan muurarina olemista.

Muurarin työssä on vain kaksi periaatetta, jotka tulee muistaa.

  1. Kahta tiiltä ei saa laittaa päällekkäin, ilman että niiden välissä on lastia.

  2. Ei saa mennä muuraamaan taloon, johon muuraria ei ole tilattu.

Aivan vierasta ei muuraaminen minulle ole. Olen ollut rakennuksella muurarin hanslankarina sekä muurannut ystäväni kanssa soittokämppääni takan. Ystävälläni ja minulla ei ollut mitään piirustuksia, vaan suunnittelimme takan päissämme.

Muurasin myös saunan kiukaan taakse (itse suunnitelmani) nerokkaan, varaavan "lämmönkerääjän." Saunassamme kiukaan ja lauteiden välimatka oli niin pitkä, että veden heitto kiukaalle oli hankalaa, paitsi että vessa on sitä varten.

Muurasin siis kiukaan taakse "lämmönkerääjän," joka toimi samalla periaatteella kuin varaava takka. Kiuasta lämmitettäessä kuumat savukaasut kiersivät "lämmönkerään" kautta hormiin. "Lämmönkerääjän" ansiosta siirtyi kiuas reilun metrin lähemmäksi lauteita.

"Lämmönkerääjäni" toimi loistavasti, paitsi että, savu poistui samasta reiästä, mistä muurarikin oli poistunut... Ovesta.

Kun olin vielä pikkunassikka, asui naapurissamme muurari, jolla ei koskaan ollut töitä... hän oli vapaamuurari, paitsi että muuten mukava mies.

 


|


<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on kolme plus seitsemän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




Subscribe RSS

©2019 PEKKA ja PÄTKÄtöitä | Pekka Rokala: Musiikin ja viihteen sekatyömies - suntuubi.com